26.9.2012

Minimaailman näyttely


Vaikka Habitaresta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista oli päivän kohokohta kuitenkin Suvilahden Arjen Aarteita-minimaailmanäyttely. Sinne oli koottu kymmenistä maista arjen desisgnia, siis käyttöesineitä. Designattu tuote kun ei olekaan pelkkää ulkonäköä, vaan yhä enemmän käyttömukavuttaa, helppoutta ja käytännöllisyyttä, vaikka siis, kyllähän sen pitää silmään silti hyvältä näyttää.. No, osa näyttelyä oli sijoitettu pihalle, pirteän värisiin kontteihin.



Ja siis voi näitä viheristutuksia, mää en kestä! Osa siirrettäviä (pyörillä) ja osa melko kiinteitä, ja hyöty- ja koristekasvia oli jos jonkinlaista. Siis onhan näistä nähty juttuja lehdissä, mutta siis, kääk!


Pihalta löyty myös valtava, öö, sillaksiko tätä kutsuisi? Ja samalla törmäsi omien ajatusten rajoittuneisuuteen, eli siis voiko näyttelyssä olevan "sillan" päällä kävellä.. No haloo, tottakai! 





Siis oi ja voi vaan. No joo. Ensi viikolla onkin sitten ihan uudet kuviot, kerron niistä sitten.

-Marja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TYLLi odottaa viestiäsi, kirjoita se tähän. Viestisi tulee näkyviin hetken päästä.